tiistai 12. huhtikuuta 2011

Hell is empty and all the devils are here

Mä taidan tosissani olla ainut meidän luokasta jonka mielestä ens jakson lukujärjestys on aiva kiva. Vaikka meidän pitääki joka päivä kahdeksaksi nii me päästään kuitenki suhteellisen aikaisin. kolmena päivänä kahdelta ja kahtena yhdeltä ja kahdeltatoista. Se on kyllä aika mukavaa kun nyt ainaki kahdes viimeisimmäs jaksos ollaan päästy perjantaisin jo kahdeltatoista ja se jatkuu vielä viimeisenki jakson. Se on aika ihanaa olla aina niin aikaisin kurikassa niin saa aiva rauhassa valmistella viikonloppua jos on jotain erikoisempaakin kuin vain kotona istuminen.
Ens viikosta laskien kuus viikkoa kesälomaan. Sitten alkaa melkein heti armoton festivaalirumba. Neljänä viikonloppuna peräkkäin festareita ja kahteen niistä oon menossa töihin.
Toivon mukaan mä näen lomalla sit olliaki enemmän, koska se on oikeasti tosi raastavaa kun nähdään vain kuukauden välein suurinpiirtein. Eikä sekään paljoa auta asiaa että nähdään vain viikonlopun verran. Viimeksikin olin Helsingissä kuuden jälkeen perjantaina ja lähdin sunnuntaina päivällä. Vittukun välimatkaa on sen verran paljon niin pitää suhteellisen aikaisin lähteä kotiin päin ettei ole sitten hirvittävän myöhään kotona kun kuitenkin kouluunki pitää.
Mä haluaisin vain saada nää opinnot pois alta mahdollisimman pian että mä saan muutettua helvettiin täältä. Jos on tarve niin jatkan opintoja sitten pääkaupunki seudulla jos en media-assistentin tutkinnolla saa töitä vielä. Mun unelmani on ollu pienestä pitäen muuttaa Helsinkiin. Ja sinne mä muutan. Se on varmaa. Mä en edes tiedä tulisiko mulle ikävä ketään jotka tänne jäisi. Tietenkin mulle tulis ikävä joitain tiettyjä ihmisiä. Mutta se ikävä rajoittuisi varmaan vain niihin joilla olisi oikeasti myös mua ikävä. Enhän minä tiedä ketkä mua oikeasti ikävöi, mutta eiköhän sekin selviä sitten. Täällä ollessa vain tuntuu jatkuvasti siltä, että ihmiset ottaa suhun yhteyttä vain siksi että sulla sattuu olemaan jotain mitä he tarvitsevat.
Mietaalla juttelin pitkästä aikaa erään henkilön kanssa, ja hän sanoi että hänellä on ollut ikävä meitä. Täytyy myöntää, minullakin on ollut jollain lailla ikävä häntä, vaikka hän ei mitenkään suuresti ikinä ole vaikuttanut mun elämääni. Hän vain sattui olemaan tietyistä ihmisistä se ainut jonka kanssa tulin heti alusta pitäen hyvin toimeen. Ehkä se on yksi syy miksi jollain lailla ikävöin häntä.
Välillä mä kuulen sitä kuinka eräät valittavat että heillä on ikävä niitä vanhoja hyviä aikoja. Niin mullakin on. Mä en tarkalleen tiedä mitä oikein tapahtui, mutta jotain kuitenkin tapahtui.
Eikä me olla kukaan enää niitä samoja ihmisiä, jotka saatettiin nähdä sokkarin nurkalla salaa tupakilla, tai pyöräilemässä pitkin tyhjiä teitä öisin.




maanantai 4. huhtikuuta 2011

ES-PÄIVÄ

Että joo tänää on sitte juo es-päivä ja suunnitelmaan kuuluu että koulun jälkeen emman kans rollsiin, (ainaki kuukauden ajan menty aina maanantaisin koulun jälkee sinne) sitte hipsin linkalle ja matkustelen kurikkaan.

Emma ja mä Rollsissa

 Käppäilen kivasti kotia sieltä läpimärästä lumesta johon aivan varmasti uppoan tällä kertaa enemmän ku vain polvia myöten (tai sit soitan äiteen hakemaan) ja kotona venailen et kata tulee et voidaan aloittaa juo es-päivän zombimättö 8) ostin jo eilen (=äiti osti) kaks eeässää ja tänään vois ihan piruuttaan hakea jotai mässyäki kaupasta.




Ps. mä tykkään ku piti tallentaa koulun koneelle nuo kuvat ku täs ei oo mahdollista avata uuteen välilehteen nuota kuvia