maanantai 23. huhtikuuta 2012

I got sunshine in a bag

Taas aattelin vähä tännekin löpistä. Mitää ihmeellisempää ei oo tapahtuillu. Rastat on kivalla mallilla, paitsi että takaraivos on kämmenen kokoinen "kalju" kohta. Kannattaa rastoittaa itte. Aika varmasti puran muutamia kohtia ja annan niiden rastoittua itekseen.
Perjantaina vähä juotiin taas. Ylläripylläri. En kyllävalvonu hirveän myöhälle koska aamulla piti kello 08:45 istua linkassa matkalla kurikkaan. Siinä sitten kurikan puolella piti odotella matkiksella aika kauanki että äitee olis tullu hakemaan. Onneksi oli kuulokkeet ja Slipknot<3 Vaatteeni olivat kans aika loistavat ja outojen katseiden perusteella totesin näyttäväni varmasti aika jännittävältä. Olisin voinu samantien lähteä yläasteelle kuvaamaan YaRockia mutta olin lahna ja könysin kotona kahteentoista asti. Hyviä kuvia sain ja hengattii vähä yhden vantaalaisen bändin kans vähä sielä Erikan kans. Taken, tämä vantaabändisiis, sijoittui loppujen lopuksi toiseksi, ja aloin henkisesti ruoskia itseäni siitä etten lähtenyt jo aikaisin liikkeelle, koska Taken esiintyi jo kymmenen yli kymmenen. Onneksi on youtubet ja kaikki niin sain jälkeenpäin katottua niiden esityksen. Vituttamaan jäi, että olisin voinu saada pirun hyviä kuvia koska juuri mieleiseni tyylinen bändi.
Kuvia otin sielä yhteensä kuvia noin 700, olisin ottanu enemmänki jos kameran akku ei olis alkanu vittuilemaan.
Kiva sitten käydä 700 kuvaa läpi että mitkä on julkaisukelpoisia ja mitkä ei. Lähes kaikki kyllä tärähtäneitä paskoja että hyvin tämä valokuvaajan ura kyllä alkaa.
Tänään piti mennä äiteen kans kuraattorille kuuntelemaan ku ne jauhaa mulle paskaa siitä kuinka mun pitäis alkaa panostaa että pääsen kolmoselle asti. Kiitos huolenpidosta, mutta hoidan mieluummin asiani itse. Minusta tulee vain helvetillisen agressiivinen jos joku on koko ajan hengittämässä niskaan että tuo pitää tehdä ja tuo ja tuo kans. Argh.
Ai niin. Tänään oli eka autokoulun teoriatunti. Tunnilla ei ollut lisäkseni muuta kuin yksi henkilö. Hyvin täysi luokka siis. Sain melkein paskahalvauksen kun sinne mennessäni piti jo sopia ekaa ajotunnin aikaa. Luulin että se tulis vähä myöhemmäs vaihees.
Torstaina on Citymarketin avajaiset, meitsi ahkerana koululaisena menee sinne töihin heti koulun jälkeen neljältä. Saan korvattua tunteja sillä. Saa tulla morjenstamaan. Siellä kivasti hyllyjä täyttelen.
Voisin kerrata matikkaa että saisin tehtyä sen kokeen niin että pääsisin läpiki.











Ei kukaan varmaa huomaa että tuosta yhdestä tyypistä on jopa kolmeki kuvaa..
Ens vuonna oon paremmin asialla ja meen HETI aamusta kuvaamaan bändejä.


perjantai 13. huhtikuuta 2012

Opetan syrjäytymisuhanalaiset nuoret narkkarit bailaamaan

On tässä ny aika paljo kaikkea ehtiny taas tapahtua. Viime lauantaina olin ekaa kertaa baarissa ja jännä ilta kyllä oli. Hiihtoloman jälkeen lintsasin koulusta melkein kolme viikkoa putkeen. Osittain vahingossa osittain tahallani.
Noin viikko sitten oli superromanttiset kynttiläillalliset Emman työnä ja tehtiin sen kans sinne ruokaa. Hampurilaisia, tonnikalalasagnea ja kakku. Kivasti noin 2½h väkersin sitä iesuksen kakkua sielä :----) Kaikki oli ehtiny jo syödä ku mä pääsin ruoan kimppuun mut aiva sama. Kakun ihmiset tuhos sellases pariskymmenes minuutis että kyllä kannatti sitte loppujen lopuksi nähdä vaivaa :--) Siitä kakusta ny ei oo kuvaa mutta huomenna teen samanlaisen iskän ja mamman synttärien kunniaksi niin voisin siitä sit nappailla kuvaaki.
Emmalta sitte mentiin ensi Jounille ja siitä Erikan ja Sampan työ ja nähtiin Roopea pitkästä aikaa. En ollu edes kunnolla pöhnäs ja se alkoi ärsyttää joten pyöräilin lumisatees kämpälle nukkumaan.
Ollaan nyt Emman suomessaolon aikana suurinpiirtein asuttu Xmealissa ja Hesessä. Siinä se mun laihdutus. Ne harvatkin kilot mitkä on pudonnu tuli takas :---( emma damn you
Olin viikko sitte ekaa kertaa täysikäisenä baarissa ja jännää oli. 30€ sinne hujahti tuosta nuon vaan :|
Olin myös aika taitava ja tuhlasin tän kuun rahat viidessä päivässä. Hups.
Viime yönä näin Emmaa vielä viimeisen kerran ennenku se lähti taas pois. Se tuli mun työ vielä joskus puol kahdentoista jälkeen ja mentiin sen ja Sussun kans grillille. Istuttiin sielä ja syötiin. Nähtiin kissa ja luultiin sitä hemmoksi. Juostiin sen perässä kivasti. Saatiin kiinni. Soitettiin Erikalle, ja kävi ilmi ettei ollu hemmo. Mentiin sit takas soppikselle ja mä menin ahkerana opiskelijana nukkumaan. Ahkera opiskelija ei herännyt kouluun.
Tänään tein päätöksen että väkerrän itelleni rastat. Kauan aikaa oon jo ehtiny haaveilla mutta ei oo vaan ollu pokkaa ruveta takuttamaan. Tänään sitten otin ja aloin hankaustaktiikalla takuttamaan latvoja. Huomenna varmaan otan ja pesen pään mäntysuovalla niin sais näistä vähä karheammat :---) Sit vain armotonta hankausta. Kunhan juureen alkaa muodostua jonkinlaista rastaa niin jatkan sitten siitä tupeeraamalla :--) Jonkilaista rastakeesiä olis kiva kokeilla sitten joskus. Kunhan ensin saan nämä muuten vaa rastoitettua :----D



Päätin myös että sitten syksyllä, kun muutan ihan omaan kämppään, niin hankin ehkä viljakäärmeen tai jonku kivan liskon :3 Viljakäärme olis sillee kiva ku se ei kasva niin järjettömän isoksi niin sille ei tarvi mitään massiivista terraariota. Isompaa käärmettä vois harkitaki sitte joskus ku oon rikas ja omistan massiivisen ison talon.


Eipä mitään. Voisin jatkaa hiusten takuttamista tai sitten mennä villapipo päässä nukkumaan. Taidan vain mennä nukkumaan että jaksan huomenna sitte nousta tarpeeks aikasin leipomaanki.