keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Remember milo remember zilo pass the meat away

Okei päätin ottaa itteäni niskasta kiinni ja kirjoitella tänneki jotaki. 
Täytin tosiaan tuossa 4.3 18, ja aika kivaa on ollu ku ei enää tarvi huolehtia että mistä juomat ja tupakit ja kaikkee :--D Tuossa 3.3 oli tosiaan mun synttäribileet tuola Sampan ja Miksun kämpillä, ja aika kivaisaa oli, paitsi että pirskeet loppui vähä niinku seinään kun eräs henkilö alkoi vähä riehua ja nakella tavaroita ja poliisitapaushan siitä sitten tuli, mutta kaikki päättyi kuitenki hyvin. Kaikki sitten häädettiin pois siinä riehumisen yhteydessä, ja minä, Severi, Tatu ja Mikko saatiin kuitenki jäädä sinne sitten yöksi. Siinä sitten seuraavana päivänä koomailtiin ja lähdin raahautumaan kämpälle. Matkalla kävin ostamassa ensimmäistä kertaa täysin laillisesti itselleni tupakkia ja ai että ku tuntui hyvältä. Siinä illan aikana multa oli tosiaan tupakit kadonnu että jees.
Tässä viikko sitten viikonloppuna menimme Artun ja Katan kanssa Helsinkiin shoppailemaan ja reissu oli mitä mukavin. Tosin Backstreetillä käydessä se iesuksen maksukone ei jostain syystä hyväksyny mun maksuyrityksiä sitten millään, joten piti Kampissa käydä nostamassa rahaa. Heti sen jälkeen aioin käydä Kampissa olevassa lävistysliikkeessä hakemassa nännikorun, mutta sielä ei hyväksytty muutakuin käteistä. Automaatille mennessä kävi ilmi etten saanut nostettua enää kuin 20€, koska nostoraja. Olisin tarvinnut vielä 25€, että saisin lävistykseni. Arttu oli horo eikä suostunut lainaamaan koska "hänelle ei olisi jäänyt sitten itselle yhtään rahaa". Vittuunnuin. Käytiin myös Itäkeskuksen Masabissa syömässä, ja oli aivan helvetin hyvää. Itäkeskuksessahan on Suomen ainoa sushiravintola, jossa on sushirata. Tässä kuvia. 









Siinä kun oltiin lähdössä ajelemaan takaisin Kurikkaan päin ja kävimme kaupassa, kävi ilmi että mulla on kortis myös ostoraja. Arttu ja Kata sitten maksoivat mun ostokset ja bensat jotka olin Katalle velkaa, ja maksoin ne heille takaisin seuraavana päivänä. Kotimatka oli aika härö. Sellane parikytä minuuttia harhailtiin Tampereen keskustassa koska saatanallinen navigaattori :-----) Ehkä pikkuse naurettiin ja oli levoton meininki.
 Lauantaina menimme Severin ja Artun kanssa seinäjoelle juomaan, ja kävin ekaa kertaa Alkossa. Olin niinkuin pikkukersa karkkikaupassa ja olisin ostanu heti niin helvetisti kaikkea jännää ellei äite olisi ollu mukana :----) Siinä illan mittaan myös Noora ja Teemu liittyivät seuraan, ja aivan mukavaa oli...
Viime viikonloppuna olin perjantaina vähä niinkuin extempore Nooran työnä Mietaankylässä juomassa. Ei sielä ollu muutaku minä, Noora, Tatu ja Teemu, mutta oli kuitenki aika mukavaa. Löydettiin yks biisi jota ollaan kauan etitty ja heti armottomat bailut.
Lauantaina tuli taas extempore reissu ja menin Villen työ seinäjoelle. Siitä ei sen enempää.
Nyt maanantaina päätettiin vähä juoda koska maanantai. Käväsin Alkossa pyörähtämässä, ja mentiin Sampalle juomaan. Mukavaa oli taas :---)
Mun koulunkäyntini taas on kärsiny aika pahasti. Oon kahden ja puolen viikon aikana ollu noin 4 päivää koulussa, ja pitäis ottaa itteänsä niskasta kiinni mutta aamulla jää niin jännästi aina nukkumaan. Vaikka ehtisin muutamalleki tunnille vielä herättyäni niin iskee laiskuus ja vain makaan sängyllä sillee ööörrrrrrr. Neljännelle vuodelle menee niin varmasti, mutta ei se mua niinkään haittaa. Ainakaan vielä.
Perjantaina me menemme Nooran kanssa Seinäjoelle kattomaan Dance of the Vampiresin, jonka oon halunnu nähdä siitä lähtien kun sitä alettiin mainostamaan. Nooran äiti oli just ja just kuulemma saanu meille peruutuspaikat perjantain kello seitsemän näytökseen. Viikonlopulle olis ihan kiva saada vielä jotain suunnitelmia. Varmaan soitan huomenna Artulle että horo onko missää mitää jännää.
Olen myös perjantai-keskiviikko välillä köyhtynyt sellaisen 100€... Mihi mä oon noin paljo rahaa onnistunu laittamaan? 


ps. enää pari kuukautta ja mä pääsen muuttamaan tästä helvetistä pois<3

perjantai 2. maaliskuuta 2012

We're falling

Jaa-a hiihtolomaviikko lopuillaan, ja osa minusta toivoo että se olisi vasta alkamassa koska maanantaina kouluun hnngh. About koko loman oon maannu sängyssä ja kattonu Family Guyta ja Dexteriä, ja runkannu Bubble Witch Sagaa. Tiistaina piti mennä kaveriporukalla Helsinkiin vähä pyörimään, mutta sää ei sallinu silloin, joten yritettiin maanantaita mutta sekin kusi. Yritettiin vielä keskiviikkoakin mutta sekin kusi. Tällä tietoa mennään ens viikon perjantaina, ja toivon mukaan se onnistuu koska mä oon rahois ja haluaisin päästä vähä tuhlailemaan. Hämmentävää on että äitini itse ehdotti että mentäis perjantaina, eikä sitä kuulemma edes haittaa etten mee silloo kouluun.
Mutta täytän tosiaan sunnuntaina viimeinkin 18, ja huomenna, tai no periaatteessa tänään, juhlistetaan sitä kaveriporukalla. Torstaina oltiin vanhempien kanssa Seinäjoella vähä ostelemassa, ja äiti osti mulle vähä synttärilahjoja. Teen varmaan sunnuntaina jonkinlaista "miltä tuntuu olla viimeinkin 18" postausta ja pökkään mukaan vähä kuvia S-joen reissun ostoksista :3
Nyt karkeasti arvioituna noin 23 tuntia ja meitsi on 18! Toisaalta tuntuu tyhmältä olla näin innoissaan mutta toisaalta taas tuntuu että pakkohan täysi-ikäisyydestä on olla innoissaan.
Ja tosiaan Chrome ei ilmeisesti tykkää bloggerista ollenkaan, koska jostain syystä kaikki postaukset joita oon yrittäny kirjoittaa, ovat kadonneet. Julkaistessa on näkynyt vain otsikko, ja kuvat ja teksti on kadonnu. Kokeilin sit Internet Explorerilla, ja toimii kuten pitää. Iskä meinas että syynä saattaa olla jotkin evästeet koneella tai muuta vastaavaa, joten pitäisi kokeilla tyhjentää välimuisti ja poistaa evästeet. Iskä on ihana ku se osaa aina auttaa tietokoneasioissa<3 Taidan ladata Firefoxinkin koneelle niin ei ikinä tarvis käyttää IE:tä, koska silkkaa shaibaa. Että tämän takia en nyt laita mitään kuviakaan tähän postaukseen. Toki syynä on osittain myös sekin etten jaksa ruveta ettimään omalta koneelta mitään jänniä kuvia, koska pitäis piakkoin nukkumaan että ehdin säheltää huomenna, ja Dexter jäi niin perkeleen jännään kohtaan että pakko kattoa seuraavakin jakso vielä.