torstai 25. heinäkuuta 2013

Pitääkö mun juosta pakoon, vai suoraan päin?

Täs on ny nätisti menny yli vuosi ku oon viimeks vaivautunu kirjottelemaan yhtää mitää. Jos tässä sitten jonku jännittävän kertauksen vääntäis ny viimeisen vuoden tapahtumista.
Provinssis on ehditty olla kahdesti. Viime vuonna siellä tais olla Slayeri pääesiintyjänä ja meillä oli vitun mahtava luolaleiri silloin. Siitä ei oo kuvia koskaa kameraa ei uskaltanu ottaa mukaan. Pelotti liikaa et joku sen käy pöllääsemässä. Mutta leiri kasattiin pusikkoon ja heitettiin siihen pressu päälle ja soli hyvä. Sateesta se ei tykänny hirveämmin ku vesi kerääntyi sen pressun päälle ja se meinas tulla alaha. Mutta hauskaa silti oli.
Tänä vuonna ei menty provinssis ollenkaa leirintäalueelle, vaa leiriydyttiin Laurin vaarin(?) takapihalle. Siihen kaks pakua vierekkäin ja pressu päälle ja siinä oli nätti ja suojaisa leiri. Siellä sit oltiin ja juotiin ja välillä käpsittiin sit ite alueelle kattomaan bändejä. Ite en ollu provinssis tänä vuonna aiva loppuun asti koska meille tuli sunnuntaina illalla vielä vieraita joten tottakai piti olla kotona. Tänä vuonna oli jopa kamera mukana, vaikka niitä kuvia ei niin hirveen paljo sit tullu loppujen lopuksi otettua.




Provinssin jälkeen oli sitte Nummirock. Viime vuonna olin siellä ekaa kertaa ja oli sen verran mahtavaa että päätin mennä tänäkin vuonna. Tänä vuonna nummirokissa oltiin oikee kunnon porukalla ja oli niin komia leiri ettei mitää. Kahen pakun ja kahen henkilöauton päälle heitettiin pressu ja sen alla sit hihhuloitiin. Tämän vuoden jälkeen voin varmuudella sanoa et en aio nummirokkia jättää kovin äkkiä väliin. Kamera oli sieläki mukana ja kovin nättejä kuvia tuli kyllä otettua.







 Emt mun piti ottaa sen perseestä kuva








Nummirokin jälkeen tais olla Ruisrock? Ei nyt tuu mieleen et siinä välissä olisi ollu mitää erikoisempaa. 
Noh, ruissis tuli oltua tänä vuonna ekaa kertaa. Mentiin Nooran kans töihin sinne. Sunnuntaina viidestä kahteentoista oltiin vähä tiskailemas ja sit meidät siirrettiin kaljatelttaan takapiruiksi. Ruissi oli aiva jees, vaikka tuntuiki siltä et oli aiva pirun kallista joka nurkalla. Sieläki oli kyllä kamera mukana mut ei tullu kuitenkaa otettua kuvia sitte yhtää.
Öö öö sitten näin järjestyksessä nätisti on vissiin Erikan synttärit. Niitäki ny vuoden aikana on tullu vietettyä oikee kolme kertaa. Viime vuonna oli ensin Erikalle järjestetyt yllätyssynttärit Tiian työnä. Siellä sitten kivasti juopoteltiin. Vähä tämän jälkeen oli sitten vielä Erikan synttäribileet Paulapieksun mökillä. Ja molemmista on tottakai kuvia. Ja näillä yllätyssynttäreillä oli tottakai lissuteema.







Pienen tilannekatsauksen jälkeen kävi ilmi ettei erikan mökkibileistä ollukaan oikee pahemmin kuvia. 


Ja tänä vuonna Erika sitten täytti 18. Ja Samppa 20. Heille pidettiin yhteiset synttärit ja laitoimme heidät kivasti pukeutumaan toisikseen. Juomia he saivat vain jos vetivät ensin hatusta tehtävän joka piti suorittaa. Kun tehtävä oli suoritettu, he saivat valita joko kaljan tai shotin. Seuraavat kuvat onki sitte Tiian ottamia koska olin vähä laiska heilumaan kameran kans enkä oo ees saanu niitä kuvia koneelle asti.








Mitäs sitte. Tiiallaki oli synttäribileet samaisella mökillä. Sieläki oli kamera mukana ja olin peräti aktiivisempi ottamaan kuvia.




Okei en mä iha niin aktiivinen ollukaa. Onha tässä ollu kaikenlaista jännää vielä näiden lisäksikin. Muunmuassa mä onnistuin ottamaan ittiäni sen verran niskasta kiinni että mä jopa valmistuin tänä keväänä ja ny oon työtön. About vuoden päästä olis tarkootus muuttaa Helsinkiin ja oon jo ny vähä turhan täpinöös. Mun huoneki on vähä vaihtanu järjestystä ku heivattiin tietokonepöytä ja hyllykkö vittuun ja tuotiin toinen hyllykkö tilalle. Nyt täälä on taas vähä paremmin tilaaki. Vielä ku sais siivottua ja järjesteltyä kunnolla niin kaikki olis hyvin. Kelalta ei oo kuulunu vieläkää mitää ekoista tuista ja alkaa ärsyttää, koska niillä maksaisin Erikan synttärilahjan ja hakisin itelleni kielikorun. Aivan. On tässä vuoden aikana tullu hommattua se nännikoruki, ja tatskaaki on saatu alulle. Oon laihtunuki ny kevään aikana 8 kiloa.
Ehkä mä laitan tähän loppuun vielä jotain random kuvia mitä löydän  






Ehkä mä voisin olla aktiivisempi tästä eteenpäin.
Ehkä



perjantai 8. kesäkuuta 2012

Nainen kiljui korkealta mies taas mörisi kuin karhu

PHA keskiviikkona sain viimeinki septumini. Ei toki kestäny kauaa liikkeiden muuttamisen ja vammaisten aukioloaikojen takia</3 Keskiviikkona heti siinä yhdentoista jälkeen herättyäni kipaisin tupakille ja soitin Panic Pointtiin et olisko aikoja. Sielä sit sanottiin et puoli yhdeltä olis aikaa tehdä. Kattoin kelloa, jaa vähä päälle tunnin päästä, ei muutaku potkimaan äitee kuskiin.


Mietin aika kauan että kuinkaha paljo septumin tekeminen sattuu, ja tuon kyseisen ihmisen takia olin melkee paskat housuissa että uskaltaako sittenkää. Täytyy kyllä sanoa että tuolla henkilöllä on ilmeisesti aika mielenkiintoinen käsitys eri kiputasoista. Vaikka kaikilla nyt onkin erilaiset kipukynnykset ja kaikki, niin ei se tekeminen nyt niin lujaa sattunu. Mä en edes laskisi sitä kivuksi ku niin vähä kirpaisi :D Siinä ennenkuin se lävistäjä rupes mua neulalla pökkimään, niin hän sanoi ettei se satu kovin hirveästi, ja että silmät alkaa väkisin vuotamaan ku nenässä menee niin paljo kyynelkanavia mitä lie. Oletin että silmät kostuis vaa vähä ku se neula menee läpi, mutta ei. Silmät vuoti aivan helvetisti. Kivasti verrattavissa vesiputoukseen.
Luin kans tosi paljo juttua että korun paikalleen laittaminen olis kans tosi kivulias operaatio. Ja vitut. Pikkuse nipisti. Oon sielä suurinpiirtein sillee "eikö se tuon enempää kirpaise?" Nenässä tuntui mielenkiintoiselta seuraavat puoli tuntia korun ottamisesta. Se ei ollu kipua, eikä jomotustakaan, vaan sellainen kummallinen tunne. Kipeäksi se tuli vain, jos epähuomiossa vahingos pyyhkäisin nenää kädellä. Ekan yön jälkeen se oliki aiva mukavan kipeä, tosin vain sen takia ku yöllä koruun oli kuivunu smägää. Korua ei pahemmin voinut yrittää liikutella ilman järjetöntä tuskaa ja valtaisia määriä kyyneleitä.
Muuten tämä onkin aiva kiva :) tämän saa helposti piiloonki jos on tarve. Nenää en oo uskaltanu pahemmin niistää vielä jos on ollu tarve. Oon sitte pökkiny vain vanupuikoilla.


Eilen oli miehekäs olo ku vedin rastat pipon alle. Tuossa näkyy tuo septumiki jotenki. Oon edelleenki tappavan väsyneen näköinen silmäpussieni kans. Jos sais ny lomalla univelkaa kuittailtua niin näyttäisin jopa ihmiseltä.
Tässä jossai vaiheessa hihhuloin kylälle koska Haku Päällä. Ensi vissii Tiialle vähä aloittelemaan tai jotai emt vielä. Ehtisinköhä kipaista vielä nopiaa Alkossa. Juomat on vähä köyhähköt. Antaiskoha äitee vähä rahaa. Hmmmm. Toivottavasti tupakit riittää tän illan. Hmmm. Jaa voisin lähteä liikkeelle.


maanantai 4. kesäkuuta 2012

Umpihangesta kasvaa vittumainen kusipää

Mitäs täs. Loma alkoi perjantaina keävtjuhlan merkeis. Luulin koko ajan että kevätjuhla olis vasta lauantaina mutta torstaina aamulla Maria sitten sanoi että se on jo perjantaina. Perjantaina sitten aamulla yhdeksäksi Kauhajoelle mutta koska en jaksanut mennä kirkkoon, niin menin Annin työ kuppaamaan tunniksi. Sielä sitten pelattiin Annin ja Aksun kanssa kimbleä. Juhlassa ei jaksettu niinkään istuskella ja puolessa välissä kipitettiin tupakille. Eihän me menty sitte enää takas sinne saliin vaa pyörittiin siinä ulkopuolella.
Juhlan jälkee menin Erikan ja Marikan kans Koti-Pizzaan. Ite en syöny mitään koska piti säästää linkkaan rahat että pääsee takas kurikkaan. Marikalta sain syödä palan sen gluteenitonta paskupitsaa. Sitten piti vielä puoli tuntia yrittää saada kulumaan ennen ajotuntia. Ajotunnin jälkeen hipsin matkikselle venaamaan linkkaa, ja kurikassa sitten hyppäsin äiteen kyytille ja samentien mentiin seinäjoelle vähä shoppailemaan.
Miun piti käydä Devils Tailissa hakemassa itelleni septumi, joka on ollu hankinnan alla aika kauan. Sitte ku ovelle päästiin niin tottakai sielä on ilmoitus "olemme muuttaneet ylistaroon". Haistakaa vittu.
Painuttiin sitten Panic Pointtiin että jos sieltä sais aikaa. Ovi oli kiinni, katsoin kelloa, 16:03, ja mietin että mitä vittua kun netissä luki että olisi viiteen asti auki. Katoin ovessa olevia aukioloaikoja ja siinä luki että menee kiinni jo neljältä. Kiva kyrpä kasvoi ottaan. Mentiin torkalle kattomaan jos Fleetline Tattoo olis auki. Ovessa oli tottakai ilmoitus "avoinna sopimuksen mukaan". Ja kyrpä vain kasvoi.
Asiaa ei auttanu se että pikkuveli oli mukana. Se veti kauheen ragen ku ei menty tasan sillä sekunnilla sinne minne se olis halunnu.

Lauantaina soitin Panic Pointtiin että olisko se auki. Kauan aikaa se tuuttas, ja sitten tuli ilmoitus "olemme juuri nyt suljettu, soita seuraavana arkipäivänä uudestaan kiitos hei." Todettiin sitten äiteen kanssa että kyllä se maanantaina on auki että mennään silloin uudestaan. Voitais samalla kiertää paremmin vaate- ja kenkäkauppoja ku niko ei oo mukana valittamassa.
Tänään. Saavuimme Panic Pointille. Ovessa ilmoitus "liike suljettu ma-ti sairastumisen vuoksi". Kyrpä alkoi taas kasvaa. Kävin sitten Fleetline Tattoosilla vilkaisemassa ja omistaja oli paikalla. Kysyin että ehtisikö tehdä tänään lävistystä, niin se sanoi että sille tulee uusi asiakas tässä iha justii että huomenna sitte ehtisi. Mentiin sitten vielä varmuuden vuoksi kokeilemaan Hair Housesta, kun muistin että sieläkin lävistyksiä tehtiin. No mitä vittua tottakai lävistäjä oli lomalla. Äitee väkipakolla varas mulle kuitenki sieltä lävistysajan ens viikon keskiviikolle. Mä varmaan odotan siihen asti ku oon muutenki joutunu vaa rahatilanteen takia odottamaan tarpeeksi. Jos huomenna saan kyytiä Seinäjoelle, niin käyn Fleetline Tattoosissa hakemassa sen reiän, mutta jos kyytiä saa vasta keskiviikkona niin sitten käyn varmaan Panicissa. Saas nähdä.

Mahdollinen skitsotyyppinen häiriö on tosi kiva, ja vielä kivempaa on se että en oo nähny ketään ny loman alettua. No okei Sussu ja Nelly käski mua kylälle lauantaina yöllä mutta vähä köyhäksi seki reissu jäi :D:D:D Muuten ihmiset onki soittanu mulle vain jos olis tarvinnu jotai. Kun yritän käskeä ihmisiä johonki niin aika yleinen vastaus on että ei jaksa. Tai sitten on jossai vitun perseessä. Eniten harmittaa että vaikka hienovaraisesti yritän vihjailla että mulle kyllä kelpais seura jos mua vain pyydettäis johonki, etten aiva kokonaan erakoidu koneelle ennen Emman tuloa, niin kuitenkin päädyn olemaan koko illan yksin koneella säälittävyyteni syvyyksissä.

Pitäkää hauskaa, emmolsi halunnukaa.


lauantai 26. toukokuuta 2012

All things truly wicked start from innocence

Herätän blogiani taas henkiin. Mikäs täs euroviisuja kattoes ja esiintyjille nauraes.
Viime aikoina ei oo oikeen hirveemmin tapahtunu mitää jännää, alootin autokoulun ja ekoilla ajotunneillaki on jo käyty. Aika kauhiaa tuo ajaminen. Oon aika varma että tuun olemaan surkein kuski ikinä. Jalat menee solmuun ku pitää kaikkea painella enemmä ja vähemmä ja hyi. Ja pitäis joka suuntaan kattoa yhtä aikaa.
Rastat on aikalailla kivalla mallilla. Tykkään näistä koko ajan enemmän koska nää näyttää joka päivä paremmilta :3 Pidennykset on ollu jo jonku aikaa päässä, mutta se yks pidennyspaketti ei aiva koko päähän kylläkää riittäny. Eilen tilasin lisää pidennyksiä ku oli justiin sopivasti 30cm klipsipidennykset tarjouksessa Dreamhairilla. Keskiviikkona saan sitte väkertää loppuihinki pötköihi pidennykset.
Ens viikolla on viimene viikko koulua, ja keskiviikkona muutan takas kurikkaan koska torstaina loppuu vuokrasopimus tua kämpäs. Ihanaa päästä sieltä pois koska mä en pahemmin soluelämää arvosta. Perjantaina mennään sitte äiteen kans vähä seinäjoelle kiertelemään ja mä toivon mukaan saan septumini silloin :3 Pitää koittaa ettiä vähä jotai jänniä kivoja "kesävaatteita". En oo hetkeen ostellu vaatteita joten nyt on hyvä syy vähä päästä shoppailemaan.
Mulla ei oo mitään hajua pääsenkö kolmoselle asti, koska silloin joskus mua uhkailtiin kakkosvuoden uusimisella, mutta nyt ei oo kuulunu opettajilta yhtään mitään että miten ne sen asian ny päätti. Niidenhän kuitenkin pitäisi oppilaalle tästä ilmoittaa? No toivotaan että pääsen kolmoselle niin pääsisin sitte joskus poiski tuolta.
Provinssi olis täs kolmen viikon päästä. Onko mulla lippuja? Ei tietenkään. Mistä helvetistä mä saan lippuihi ja siihe armottomaan ryyppäämiseen rahat? Ja niillä kaikilla kojuillaki olis kiva olla rahaa. AGH!
Nummirokin työhakemus pitäis perjantaihi mennes saada karhun toimistolle et pääsis edes sinne ilmatteeks. Nummirokissa on varmaan tänä vuonna paras esiintyjäkaarti. Tai ainaki mulle mieleisin. Turmion kätilöt, One morning left, Rytmihäiriö, Stam1na, Kotiteollisuus ja kaikkee kivaa jeeee.
Naureskelen täälä itekseni nuolle euroviisujen esiintyjille koska ne on vain liian naurettavia. Mummeleille ja niiden pyörivälle uunille repesin täysin, ja ne mukaseksikkäät muijat oli kans hienoja ku ilmeisesti yrittivät tanssia mutta se näytti mun silmään vain erittäin epämääräiseltä heilumiselta. Ja mikä vittu ku kaikki yrittää voittaa rakkauslauluilla tai sit sellasilla "uuh oot nii kuuma et saat mut tekemää sitä ja tätä". Oke turkin ja saksan edustajat oli iha komeita.
Katoin Avengersin ja rakastuin Lokiin. Okei oon rakastunu siihe jo kauan enneku näin leffan koska tumblr ja lokia ihkuttavat fanitytöt. Mutta leffaa kattoessani suurinpiirtein pyörin ympäri sänkyä koska rajatonta kuumuutta by Tom Hiddleston.
Iha pian saadaan tietää kuka voitti euroviisut tänä vuonna, ja nauroin ku Lordi oli jakamassa suomen antamat pisteet. Vaikka ei tässä ny enää oo mitenkää epäselvää että kuka ne viisut voittaa ku ruotti johtaa venäjää melkee sadalla pisteellä. Ei siinä mitää kyl ruottin biisi iha ok oli.

Loppuun vielä vähä huomiohuorausta med rastavauvani<3


Ah mitkä silmäpussit<3

maanantai 23. huhtikuuta 2012

I got sunshine in a bag

Taas aattelin vähä tännekin löpistä. Mitää ihmeellisempää ei oo tapahtuillu. Rastat on kivalla mallilla, paitsi että takaraivos on kämmenen kokoinen "kalju" kohta. Kannattaa rastoittaa itte. Aika varmasti puran muutamia kohtia ja annan niiden rastoittua itekseen.
Perjantaina vähä juotiin taas. Ylläripylläri. En kyllävalvonu hirveän myöhälle koska aamulla piti kello 08:45 istua linkassa matkalla kurikkaan. Siinä sitten kurikan puolella piti odotella matkiksella aika kauanki että äitee olis tullu hakemaan. Onneksi oli kuulokkeet ja Slipknot<3 Vaatteeni olivat kans aika loistavat ja outojen katseiden perusteella totesin näyttäväni varmasti aika jännittävältä. Olisin voinu samantien lähteä yläasteelle kuvaamaan YaRockia mutta olin lahna ja könysin kotona kahteentoista asti. Hyviä kuvia sain ja hengattii vähä yhden vantaalaisen bändin kans vähä sielä Erikan kans. Taken, tämä vantaabändisiis, sijoittui loppujen lopuksi toiseksi, ja aloin henkisesti ruoskia itseäni siitä etten lähtenyt jo aikaisin liikkeelle, koska Taken esiintyi jo kymmenen yli kymmenen. Onneksi on youtubet ja kaikki niin sain jälkeenpäin katottua niiden esityksen. Vituttamaan jäi, että olisin voinu saada pirun hyviä kuvia koska juuri mieleiseni tyylinen bändi.
Kuvia otin sielä yhteensä kuvia noin 700, olisin ottanu enemmänki jos kameran akku ei olis alkanu vittuilemaan.
Kiva sitten käydä 700 kuvaa läpi että mitkä on julkaisukelpoisia ja mitkä ei. Lähes kaikki kyllä tärähtäneitä paskoja että hyvin tämä valokuvaajan ura kyllä alkaa.
Tänään piti mennä äiteen kans kuraattorille kuuntelemaan ku ne jauhaa mulle paskaa siitä kuinka mun pitäis alkaa panostaa että pääsen kolmoselle asti. Kiitos huolenpidosta, mutta hoidan mieluummin asiani itse. Minusta tulee vain helvetillisen agressiivinen jos joku on koko ajan hengittämässä niskaan että tuo pitää tehdä ja tuo ja tuo kans. Argh.
Ai niin. Tänään oli eka autokoulun teoriatunti. Tunnilla ei ollut lisäkseni muuta kuin yksi henkilö. Hyvin täysi luokka siis. Sain melkein paskahalvauksen kun sinne mennessäni piti jo sopia ekaa ajotunnin aikaa. Luulin että se tulis vähä myöhemmäs vaihees.
Torstaina on Citymarketin avajaiset, meitsi ahkerana koululaisena menee sinne töihin heti koulun jälkeen neljältä. Saan korvattua tunteja sillä. Saa tulla morjenstamaan. Siellä kivasti hyllyjä täyttelen.
Voisin kerrata matikkaa että saisin tehtyä sen kokeen niin että pääsisin läpiki.











Ei kukaan varmaa huomaa että tuosta yhdestä tyypistä on jopa kolmeki kuvaa..
Ens vuonna oon paremmin asialla ja meen HETI aamusta kuvaamaan bändejä.