tiistai 31. tammikuuta 2012

Is it wrong to have a corpse in my bed? Is it disturbing? Is it a crime? He's been expired for quite some time.

Kolme työprojektia menossa, yhtäkään en oo aloittanu. Tänään mahdollisesti ensimmäistä, ja viikonloppuna toista. Toisen pitäisi olla valmis ensi viikon lauantain lehteen, ja kahdesta muusta en tiedä muutaku että ne julkaistaan helmikuun lopulla.
Vois pitkittää mahdollisimman paljon näitä vapaa-ajalle meneviä haastatteluita, niin pääsis sitte lähtemään aikaisemmin töistä.
Onnistuin taas rikkomaan yhdet nappikuulokkeet. Vituttaa koska skullcandyn dubstep kuulokkeet joissa on kiva bassovahvistus.
Totesin että Emma tuntee mut ehkä liiankin hyvin.
Tekee mieli ruokaa mutta ei ole. Ja salaatti jonka äite oli ostanu mulle evääksi oli saatanallisen pahaa.
Lähiaikoina pitäis tulla informaatiota että sainko sitä työpaikkaa. 
Kesätyöpaikka pitäis löytää. 
Olis jo viikonloppu niin sais nukkua. 
Olis jo hiihtoloma niin sais nukkua vielä enemmän.
Pääsis ny hiihtolomalla stadiin, koska aikaisin aamulla junassa matkustus ja sit Helsinkiin päästessä jossai kivassa kahvilassa rautatieasemalla aamupalan nauttiminen on aika kiva kokemus.


Loppuis jo työharjoittelu, koska sitten saan koululta ruokarahakorvauksia jotai 80€ ja lähiaikoina saan vielä kunnalta 80€ opiskelurahaa. Ne menee joko provinssisäästöön tai stadinreissusäästöön.
Mä rakastan Helsinkiä, ja muuttaisin sinne vaikka heti jos voisin.
Rakastan yleensäkin isoja kaupunkeja.


Olen suuruudenhullu, ja päätin vuoden päästä hakea työharjoitteluun Radio Rockille.
Mikä tarkoittaisi sitä että saisin asua Helsingissä.
Viikonloppuna näin FBssä 4 "on nyt parisuhteessa henkilön x kanssa" ilmoitusta, ja tuli tosi tyhmä ja masentunu fiilis.


Mä olen outo, ja rakastan taloja. Aina kun olen junalla mennyt Helsinkiin, oon ollu suurinpiirtein naama kiinni ikkunassa ja kyylänny näitä kaikkia hienoja kerrostaloja joihin muuttaisin asumaan vaikka heti.


Eräs ihminen näyttää pyyhkineen minut kokonaan  menneisyydestään.
Nyt masennuin. En tämän henkilön takia. No okei tämän henkilön takia. Mutta en sen takia että hän on unohtanut minut. 
Vittu ei oo kivaa olla töissä ku oon sillee >:C
Näin jännää unta, enkä muista siitä mitään muuta ku sen et mä olin toooooooooosi onnellinen, ja että yks typpi oli tosi söpö. 


Okei voisin vaikka ottaa ja mennä surffaamaan jolleki jännälle sivulle ennenku kirjoitan tästä niin pitkän paskan ettei kukaa edes vittuillakseen lue tätä kokonaan.



Creature Feature - Buried alive <3

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Mama just killed a man

Heihou oon taas ollu aivan liian aktiivinen päivittelemään täällä. Töissä kivasti siis tylsyyksissäni vähä läpytän jotai tänneki.
Työharjoittelua on kolmas viikko menossa, tosin mulle vasta toinen koska oon niin ihana että sain paikan vähä myöhäs ja loppujen lopuksi olin kipeänäkin niin eka harjoitteluviikko meni kivasti lusmutessa.
Täälä on ollu aiva mukavaa. Oma toimisto jossa on tietokone ja netti<3 Aika vähä kyllä oon hommia loppujen lopuksi tehny koska internet.
Viime aikoina on tapahtunu taas vaihteeksi jännyys asioita ja oon taas aivan sekaisin. Jos mä tietäisin edes jotenki mitä joidenki ihmisten pääs liikkuu niin tietäisin ehkä vähä paremmin mitä mun omassa päässä liikkuu. Koska epätietoisuus on paskaa mikä on yleensä syy siihen etten anna itseni ihastua kehenkään. Koska ihastuneena oon aiva idiootti ja osaan puhua vielä vähemmän ku normaalisti. Ja normaalistikin puhu semivähä.
Tässä minua kuvaava kuva

Mutta öö jänniä juttuja tosiaan. Mitä sun olis tarkoitus tehdä kun yhtäkkiä saat tonneittain huomiota henkilöltä jolta sitä viimeiseksi odotat. Sit yhtäkkiä henkilö käyttäytyy niinku sua ei olis olemassakaa, ja taas muutaman kuukauden päästä saat tältä henkilöltä sata kertaa enemmän huomiota ku silloin aiemmin, ja loppujen lopuksi henkilö on jotenkin niin iesuksen lutunen et lankeat ja ihastut. Ja taas tämän jälkeen henkilö on kuin sua ei olisi olemassakaan. Ja koska olen retardi ja vainoharhainen niin en osaa edes tehdä tilanteelle mitään.


Öäöäöäöäöäöäöäöäöä niin ja päätin taas vaihteeksi aloittaa karppaamisen. Ensimmäisen viikon vedän ketoosissa, eli päivässä noin alle 50g hiilareita. Aloitin eilen, ja se päätyi siihen että sain loppujen lopuksi niin vähän hiilareita päivän aikana että illalla olikin sitte huono olo ja pää kipeä. Asiaa ei kyllä auttanu oikein sekään että lämpimän ruoan sain illalla vasta joskus yhdeksän jälkeen. Manasinki äiteelle et mä voisin välttyä päänsäryltä jne jos se iesuksen ruokamasiina malttais tehdä sitä ruokaa normaaliin aikaan.
Rupesin ihmettelemään ku koko ajan tuntui leiijailevan ympärillä kuoleman haju, että en sitte tiedä että pääsinkö jo ensimmäisen päivän aikana muka ketoosiin. Ketoosin ensimmäisinä päivinä ilmeisesti hiki ja kusi haisee niin totaalisen järkyttävältä ettei mitään rajaa. Ei siinä mitään eikö me kaikki ny yleensäkin vähä haista.
Näin mulle yleensä käy kun yritän laihduttaa.


Ja tottakai kun mä viimeinki olisin tosissani aloittanu lenkkeilyn, niin tuli niin kylmää säätä et mua ei saa pihalle kirveelläkää. Tekee mieli karkkia ja sipsiä ja ties mitä mut mulla ei oo rahaa enkä edes saisi ostaa.
Viddu




löysin tuommosen kivan mansikka kakun minkä lie ohjeen ja suorastaan vaadin että saan synttäreinä tuommosta 






Joku kaunis päivä mä oon rikas ja meen japaniin...
Tuli kyl tosi ruokapainotteinen ja kummallinen postaus mut aiva sama ei tätä kukaa lue

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

2011

IHMISSUHTEET:
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - oon
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - joo!
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - joo
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - bmth, provinssi ja kaikkee
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - vähä niinku joo

MINÄ:
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - no jos lasketaan se että mun hiukset on vaihtanu väriä aika tiuhaan tahtiin nii joo
2. Oletko lihonut? - olen.. mut oon ny laihtunukki!
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - en ku oon liian ihana<3
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - ei leffaan voi mennä yksin
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - tatuointi piti tulla mut seki on vähä jääny koko ajan

RANDOM:
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus? - en mä tiä ku ei niitäkää ny niin hirveesti ollu
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? - ei niitä kukaa ikinä pidä
3. Synnyttikö kukaan läheisesi? - eii
4. Kuoliko kukaan läheisesi? - eii
5. Missä maissa kävit? - emmalandiassa ja emmilandiassa
6. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011? - no se vitun laihtuminen ja kestävä parisuhde olis aika jees
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011? - varmaa 22.1 ja 28.1 ainaki. ei kai niitä ny muita oo
8. Vuoden suurin saavutuksesi? - ööööö
9. …ja suurin epäonnistuminen? - ööööööö
10. Kärsitkö vammoista? - mielensisäisistä kyllä
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? - voi jeesus ei ihminen voi muistaa mitä kaikkea on ostanu vuoden aikana. kaikki parhaat jutut ei oo edes mun ite ostamia koska oon köyhä paska
12.Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - hä
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? - tämä eräs henkilö jonka nimen voisin tässä sanoakin mut en jaksa olla niin ilkee. eiku on niitä vissii pariki
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - RUOKAAN! shoppaillessaki puolet rahoista meneee aina ruokaan vaik olis kuinka paljo rahaa
15. Mistä innostuit eniten? - varmaan näistä kaikista bändeistä joita pääs kattomaan
16. Vuoden 2011 ihmiset: emma, erika, lol joku ville, öööö no kaikki joiden kanssa ny tuli pyörittyä
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - surullisempi
18. Lihavampi vai laihempi? - läskimpiiii
19. Rikkaampi vai köyhempi? - emt vähä rikkaampi kai
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? - ei kai mitää
21. …entä vähemmän? - vainoharhailua, tuun tosi helposti vainoharhaiseksi
22. Miten aiot viettää joulun? - se meni jo. 
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - varmaa provinssi ku angstasin vaa yksin siel teltas
24. Rakastuitko vuonna 2011? - valitettavasti pikkuisen
25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? - 1 vaikka tuostakaa ei oikei ota selvää et mitä se oli
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - how i met your mother, big bang theory, misfits ainaki
27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - no ei sitä ny oikein vihaamiseksi voi sanoa
28. Mikä oli paras lukemasi kirja? - en mä lukenu varmaan yhtäkää kirjaa loppuun asti
29. …entä musiikillinen löytö? - skrillex ja deadmau5 ainaki
30. Mitä halusit ja sait? - läppärin, seksiä, en mä keksi muuta XD
31. Mitä halusit, muttet saanut? - no niitä nyt on aiva liikaa
32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? - PotC, uus Sherlock Holmes, viimeisin potteri
33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? - apua taisin pitää bileet kavereiden kans
34. Ketä kaipasit? - kaikkia joita en nähny enää niin paljo
35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - emma

MUUTA:
1. Oletko joutunut tappeluun? - een
2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - olen
3. Oletko juonut ”perseitä”? - .....joo
4. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - en kai?