Hei

Mitä sulle kuuluu? Siitä onkin pitkä  ku ollaa kunnolla juteltu. Ootko itte miettiny sitä? Mulla on ikävä sua. Vaikka mä en vieläkää voi sulattaa sitä mitä sä teit mulle niin mulla on silti ikävä sua. Mä kaipaan sitä kun juteltiin aivan kaikesta mahdollisesta. Tätä on aika vaikea selittää koska mun päässä sinkoilee kaikenlaisia ajatuksia eikä niistä oikein meinaa saada selvää, mutta yritän pukea ne mahdollisimman hyvin sanoiksi.

Mulla on ikävä sua, ja sitä miten me ei melkein muuta tehtykään ku vaa mesetettiin ja tekstailtiin. Mulla on ikävä sitä tunnetta jonka koin kun ensimmäistä kertaa puhuit mulle. Mulla on ikävä sitä kuinka me kierreltiin Ideaparkissa. Mulla on ikävä sitä odotuksen tunnetta, kun istuin junassa matkalla luoksesi. Mulla on ikävä sitä kuinka harjasin hiuksiasi. Mulla on ikävä sitä kuinka meidän sängyissä oli niin ahdasta nukkua kahden ihmisen, mutta kuitenkin ahtauduimme nukkumaan vierekkäin. Mulla on ikävä sua.

Mä tiedän ettet sä ikinä tuu olemaan mulle se sama ihminen mitä joskus olit, mut mä haluan että me kuitenkin oltaisiin kavereita. Mä haluan et me voitaisiin jutella normaalisti. Mä haluan et me voitaisiin hehkuttaa toisillemme kuinka ihanaa elämä on. Mä haluan et me voitaisiin angstata toisillemme kuinka paskaa elämä on. Mä haluan kertoa sulle mun iloista ja suruista. Mä haluan kuunnella sun ilot ja surut. Eniten mä haluan olla sun tukena, silloin kun sulla on vaikeaa.

Mä oon monesti mesessä vain tuijottanut sun nimeä, ja rukoillut rohkeutta puhua sulle. Joskus jopa olen uskaltanut avata keskusteluikkunan. Joskus olen jopa kirjoittanut "hei". Mutta aina olen pyyhkinyt sen pois ja sulkenut sen ikkunan. Mä varmaan uskaltaisin puhua sulle, ellen mä niin paljon pelkäisi, että ainoa vastaus mitä saisin olisi "mitä vittua sä mulle puhut?" tai "mä en halua olla sun kans väleis".

Oonko mä oikeasti niin kauhea ihminen?